6
Kuva: Maarit Hyrkäs / Luke

MEKA- (Menestyvä keskisuomalainen nautakarjatila) ja OmaNauta- hankkeet järjestivät marraskuun alkupuolella lypsytilallisten opintomatkan Kanadan Ontarioon. Sain kunnian osallistua matkalle muun muassa virallisen tulkin toimessa. Vierailimme reissun aikana yhteensä seitsemällä mielenkiintoisella tilalla sekä suuressa karjanäyttelytapahtumassa. Tässä poimintoja siitä, mitä eläinten hyvinvoinnin tutkijalle matkasta jäi mieleen.

Bosdale Farms Inc.

Ensimmäisen päivän tilavierailulla tutustuimme Bosdalen tilaan, jota pitää neljä veljestä perheineen. Lehmiä on noin 160 vuonna 2005 rakennetussa parsinavetassa. Maidontuotannin lisäksi tilalla on myös sianlihan tuotantoa: sekä emakot (360 kpl) että jatkokasvatus teurastukseen. Nämä tilalliset olivat erityisen innostuneita eläinten jalostuksesta ja Holsteinkarjassa olikin huikea määrä upeita jalostuseläimiä: 55 excellent ja 130 very good -arvosteltua lehmää. Karja on voittanut myös useita eläinjalostuksen palkintoja. Lehmien keskituotos oli noin 11 000 kg ja keskipoikimakerta hieman yli kolmen. Satatonnareita karjassa on ollut yli 25.

Lypsävät lehmät elivät parsinavetassa. Parressa oli parsipeti ja sen päällä (ainakin vierailupäivänä) runsas olkikuivitus. Kinnervauriot kielivät siitä, että kuivitus ei ehkä normaaliaikana ole ihan niin runsasta kuin vierailupäivänä. Muutenkin eläimet ja navetta oli puunattu hyvin puhtaaksi vierailua varten, mikä harmitti ainakin minua, koska navetan käytännön toimivuutta oli vaikea arvioida. Lypsäviä eläimiä ei laidunnettu tai jaloiteltu, mutta hiehot ja umpilehmät olivat kestokuivikeosastolla, josta oli pääsy myös jaloittelutarhaan. Isännän mukaan pihattonavetat ovat kehittyneet paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja jos hän saisi nyt valita uudestaan, niin navetasta olisi tehty pihattonavetta.

Kuva 1 1        Kuva 2 1

Lypsy hoidetaan kahden ihmisen voimin yhteensä 16 lypsy-yksiköllä kaksi kertaa päivässä, ja lypsyyn kuluu kerralla noin kaksi tuntia.

Gubelmann’s Brown Swiss Farm

Myös toisen matkapäivän ensimmäinen tila oli parsinavetta. Gubelmannien perhe oli muuttanut Sveitsistä Kanadaan 1991. He vuokrasivat tilaa vuosikaudet, kunnes kome vuotta sitten lopulta ostivat sen itselleen. Tilalla oli noin 70 lehmää, kaikki Brown Swissejä. Keskituotos oli noin 12 000 kg ja arviolta 40% karjan lehmistä oli poikinut vähintään neljä kertaa. Parhaimmat lehmät lypsivät 16 000 kiloa vuodessa ja monien ensimmäisenkin tuotoskauden tulos oli yli 11 000 kg.

Minun mielestä tämä tila oli mainio esimerkki siitä, ettei navetan tarvitse olla uusi ja hieno, jotta eläimet voisivat hyvin. Parsinavetta oli todella vanhanoloinen ja matala, mutta hyvällä hoidolla se oli oikein toimiva ja eläimet vaikuttivat navetassa hyvin tyytyväisiltä. Parsissa oli parsimatto ja runsas olkikuivitus, umpilehmät ja nuorkarja olivat kestokuivikkeella. Myös lypsäville eläimille tarjottiin jaloittelumahdollisuus ”laitumella” säiden salliessa. Varsinaista laidunnusta ei ollut maan kalliin hinnan takia.

 Kuva 3 1        Kuva 4 1

Monella tilalla vaikutti siltä, että utaretulehduksia ei hoideta mielellään antibiooteilla. Niin myös täällä. Akuutit utaretulehdukset kuitenkin kipulääkittiin. Solut testattiin joka toinen päivä maitoauton käydessä. Tilalla ei ollut sorkkien kanssa erityisesti ongelmia, isäntä hoiti sorkat itse lehmien mennessä umpeen. Osittain vähäisiin sorkkaongelmiin oli varmasti syynä parsinavetta, mutta isännän mukaan Brown Swisseillä on myös hyvä sorkka-aines ja lähinnä hoitoa vaativat ylikasvaneet sorkat, jotka eivät kulu parsinavetassa tarpeeksi.

Suurin osa vasikoista myytiin tällä tilalla eteenpäin, koska karjan korkean kestäävyyden takia uusia eläimiä tarvittiin vain vähän.

Wardway Farms Ltd.

Kolmas vierailukohde oli reissun ensimmäinen pihattonavetta, jonka isäntä aiheutti etenkin naispuolisissa vierailijoissa ihastunutta huokailua. Vuonna 2011 rakennetussa pihatossa lypsi tällä hetkellä noin 90 lehmää, mutta paikkoja navetassa oli 146, joten tila oli vielä laajentamassa. Lehmämäärä oli suoraan sidoksissa maidontuotantokiintiöihin, joten tilaa laajennetaan sitä mukaan kuin uusia kiintiöitä on varaa ostaa. Tilan keskituotos oli noin 11 000 kg, keskipoikimakerta oli vielä laajentumisen takia hieman matala. Karja oli pääasiassa holsteinia, mutta joukossa oli myös muutama jersey. Nuorkarja oli erillisessä rakennuksessa ja omien hiehojen kasvattamisen lisäksi tilalla oli hiehohotellitoimintaa.

Navetan suunnittelussa oli pyritty ottamaan eläinten hyvinvointi huomioon. Lypsävillä oli syvät hiekkaparret ja sairaille eläimille ja poikiville oli suuret kestokuivikekarsinat (olkisilpun ja kutterin sekoitus). Lypsyltä oli mahdollisuus automaattiseen erotteluun hoitokarsinaan muun muassa siemennyksiä varten. Kiiman seurannassa oli käytössä aktiivisuuden mittaus. Suurin osa lääkehoidoista annettiin lyspyasemalla, joka on GEA:n 2x12 takalypsyasema. Lypsyasemalta saatiin tietoja myös vedinkohtaisesti.

Kuva 5 1        Kuva 6 1

Fradon Holsteins

Toisen päivän viimeinen vierailukohde oli Fradon Holsteins, jolla on karjassa sekä mustia että punaisia Holsteineja. Tilalla on noin 85 lehmää ja lypsyssä oli hiljattain siirrytty asemasta automaattilypsyyn (Lely). Keskituotos oli noin 10 500 kg.

Tämä navetta oli kestokuivikepihatto. Kuivikemateriaalina käytettiin kutteria, joka kompostoitui pedissä. Kuiviketta lisättiin petiin neljän päivän välein ja koko peti tyhjennettiin kaksi kertaa vuodessa. Makuumukavuuden kannalta kestokuivikealueet ovat lehmälle miellyttäviä. Lisäksi lehmät olivat yllättävän puhtaita.

Kuva 7

Tämän tilan erikoisuutena oli alkiohuuhtelut ja munasolujen keräys koeputkialkioiden tuotantoon. Huuhteluita ja keräyksiä tehdään omasta karjasta, mutta tämän lisäksi navettaan on rakennettu ”hotelliosa”, jossa pidettiin myös muiden tilojen eläimiä käsittelyitä varten. Tilalla oli vierailun aikaan eläimiä munasolujen keräystä varten muun muassa Yhdysvalloista. Omistajien mukaan toiminta on hyvä sivubisnes, mutta pääasiassa tulot tulevat maidontuotannosta. Toiminta sisältää myös riskejä, koska monet käsiteltäväksi tulevat jalostuseläimet ovat arvokkaita. Tällä hetkellä kallein vieras oli 65 000 kanadan dollarin arvoinen holsteinhieho, mutta kalleimmillaan käsittelyyn matkustaneet eläimet ovat olleen 160 000 CAD!

Tilalle oli rakennettu omat erikoistilat munasolujen keräystä ja käsittelyä varten. Ovum pick-up (OPU) menetelmässä munasolut kerätään suoraan munasarjoista emättimen seinämän läpi pistettävällä pitkällä neulalla. Munasolut käsitellän tilalla kuljetusta varten ja lähetetään ulkopuoliseen laboratorioon koeputkihedelmöitystä varten. Valmiit alkiot lähetetään takaisin tilalle alkionsiirtoja tai edelleen myymistä varten.

Kuva 8

Larenwood Farms

Larenwoodin tila on pitkän linjan maidontuotantotila. Alunperin tila on perustettu jo 1850-luvulla ja useiden laajennusten kautta on päädytty nykyiseen 150 paikkaiseen pihattoon, jossa on lypsyssä noin 110 holstein-lehmää. Nuorkarja kasvatetaan itse vanhoissa navettarakennuksissa. Tilan keskituotos on noin 14 400 kg. Tila on valittu kolmena perättäisenä vuotena DHI herd management -palkinnolla, jossa huomioidaan tuotos, ikä ensimmäisessä poikimisessa, utareterveys, kestävyys ja eläinten vaihtuvuus.

Tilalla oli käytössä 2x10 takalypsyasema. Lypsyasemat ovat edelleen Kanadassa yleisempiä kuin robotit muun muassa edullisen työvoiman takia. Monella vierailutilalla, kuten tälläkin, yksi syy lypsyaseman valintaan oli kuitenkin lehmien tarkkailun helppous. Asemalypsyllä kaikki eläimet näkee päivittäin ja niiden terveyttä ja hyvinvointia on helpompi seurata.

Larenwoodissa haluttiin panostaa eläinten hyvinvointiin ja lehmien luontainen käyttäytyminen ja tapa liikkua pyrittiin ottamaan huomioon kaikissa hoitotoimentpiteissä. Isäntä oli muun muassa hyvin tarkka siitä, miten eläimiä ajetaan ja ohjataan hänen tilallaan. Rauhallisuus tuo turvaa eläimille. Lypsysemalla ei tehty mitään hoitoja, ettei eläimet kokisi lypsytilannetta stressaavana. Lehmät oli myös ryhmitelty laktaatiovaiheen ja poikimakerran mukaan. Jalostuksessa haluttiin keskittyä kauneden sijasta kestävyyteen ja jalostukseen valittiin mieluummin matalia ja leveitä eläimiä. Hiekkaparsia pidettiin yhtenä hyvinvoinnin edellytyksenä – stressitön eläin tuottaa hyvin. Poikimatilat olivat erityisen kivan näköiset tällä tilalla ja poikimakarsinassa oli myös lypsymahdollisuus.

Kuva 9         Kuva 10

Isäntä painotti tilan managementissa myös sairauksien ennalta ehkäisyä. Tähän pyrittiin totta kai yleisesti hyvällä eläinten hoidon tasolla, mutta tilalla oli käytössä myös varsin intensiivinen ja kattava rokotusohjelma sekä vasikoille että lehmille. Kanadassa yleensäkin lehmien rokottaminen, esimerkiksi utaretulehduksia vastaan, on Suomea yleisempää. Tällä tilalla keskimääräinen soluluku olikin vierailutilojen alhaisimpia, vain noin 80 000 – 100 000 solua/ml. Sorkka-alueen ihotulehdus, paikallisten tuttavallisesti nimittämä mansikka, oli monella tilalla suurin ontumisen aiheuttaja ja lähes kaikkialla oli säännölliset sorkkakylvetykset rutiinia. Larenwooodin tilalla sorkkakylpy oli aina iltalypsyn jälkeen ja tilalla oli käytössä automaattinen sorkka-allas, jolloin isännän ei itse tarvinnut täyttää ja tyhjentää allasta itse.

Muita mielenkiintoisia toimintatapoja tällä tilalla:

  • Akuuttien utaretulehdusten ensihoito tulehduskipulääkkeillä, nesteytyksellä ja kalsiumilla
  • Kiimaiset eläimet eristettiin hoitokarsinaan turvallisuussyistä, ja ettei kiimainen eläin häiritse muiden eläinten makuullaoloa
  • Myös jalostuksessa huomioitiin sairauksien ennaltaehkäisy ja käytettiin pääsääntöisesti hyvän immuniteetin omaavia sonneja

Kuva 11

Bridon Farms    

Toiseksi viimeisellä vierailutilalla oli puhdas jersey-karja. Tilaa hoidettiin jo neljännessä sukupolvessa ja jerseyn jalostus oli intohimo. Navetassa oli 97 lehmää ja lypsyn hoiti kaksi DeLavalin robottia. Myös tällä tilalla oli käytössä makuualueena kompostipeti. Kuivikemateriaalina käytettiin kutteria ja pedin syvyys oli noin 40 cm. Kuiviketta lisätään talvisin neljän päivän välein ja kesäisin 7 – 10 päivän välein. Petiä käydään pöyhimässä koneellisesti päivittäin lehmien ollessa syömässä.

Kuva 12

Vasikoiden iglukasvatus on hyvin tyypillistä Kanadassa, mutta tällä tilalla kaiken ikäiset vasikat kasvatettiin pihaton yhteydessä olevassa vasikkalassa. Isäntä vaikutti hyvin ylpeältä vasikkatiloistaan. Tiloissa oli sekä yksilökarsinoita pikkuvasikoille että ryhmäkarsinoita isommille vasikoille. Ilmanvaihto oli ylipaineinen ja verhoseinät olivat automaattisesti säätyvät. Pikkuvasikat olivat käsinjuotolla, mutta ryhmäkarsinoissa oli juottoautomaatit, joissa oli vapaajuotto. Vasikoiden juontia ja automaatilla käyntimääriä seurataan tarkkaan. Vasikat käyvät juomassa 4 – 7 kertaa vuorokaudessa ja kuluttavat juomarehua vapaajuotolla paljon. Vasikoille oli ryhmäkarsinoissa tarjolla myös virikkeitä ja karjaharja.

Kuva 13        Kuva 14

Summitholm Holsteins

Viimeinen tilavierailu oli Summitholm Holsteins tilalla, jossa lypsyssä oli noin 430 lehmää. Tilalla oli kaksi navettarakennusta, pelkille lypsäville sekä lypsäville ja vanhemmille hiehoille. Lypsy tapahtui 2x12 paikkaisella takalypsyasemalla kolme kertaa vuorokaudessa. Tilaa johtivat seitsemänkymppiset kaksosveljekset ja toisen veljeksen poika. Tilalla oli myös kymmenkunta ulkopuolista työntekijää, kolme kokoaikaista ja loput osa-aikaisia. Kaikki pelto- ja konetyöt oli ulkoistettu, tilan työkalupakissa tärkeimmät työkalut olivat vasara ja puhelinluettelo.

Vierailun aikaan karjassa oli yli 12 satatonnaria ja veljesten koko pitkän maidontuotantouran aikana karjassa on ollut noin 120 satatonnaria – eniten maailmassa. Jotain tällä tilalla siis osataan tehdä oikein. Maitotuotos oli keskimäärin 13 500 kg ja keskipoikimakerta pyöri neljän hujakoilla. Tilan johtaminen ja management vaikutti olevan erinomaisella tasolla. Mitä kysymyksiä keksimmekin esittää, niin vastauksesta jäi sellainen olo, että isännät todella tietävät kaiken, mitä heidän tilallaan tapahtuu. Tilan johtamisessa käytettiin myös tiiviisti apuna ulkopuolisten asiantutijoiden konsultointia; meille tilaa esitelleen isännän mukaan on ollut todellinen onni saada niin ammattitaitoisia ihmisiä ympärille. Tilalle tärkeimmät ulkopuoliset tahot olivat eläinlääkäri, jalostuseuvoja, ruokintaneuvoja ja kirjanpitäjä.

Pihatossa oli käytössä hiekkaparret. Isännän mukaan hiekkaparsista saatavat eläinten hyvinvointiedut ajavat kaikkien hiekan aiheuttamien ongelmien yli. Navetassa oli kiinteät lattiat lantaraapalla ja liete pumpattiin navetan kuilusta lietesäiliöön. Hiekan kuluttavuuden takia laitteistoja joudutaan huoltamaan tiheämmin, minkä lisäksi lietesäiliön pohjalle saostunut hiekka täytyy kaivaa pois muutaman kerran vuodessa.

Kuva 15

Jalostuksessa haluttiin keskittyä herumisen sijasta tasaiseen korkeaan tuotokseen koko lypsykauden ajan. Isäntä tokaisi myös, että tällä tilalla ei jalosteta näyttelyeläimiä – tuotos ja lehmien kestävyys on täydellistä rakennetta tärkeämpää. Tärkein jalostustavoite on saada eläin tiineeksi! Kun isännältä kysyttiin, mikä hänen mielestään on kestävän lehmän salaisuus, niin vastaus oli 60 ensimmäistä elinpäivää. Tilalla olikin panostettu paljon vasikoiden hoitoon ja tila oli juuri saavuttanut uuden virstanpylsvään vasikoiden hoidossa – ei yhtään kuolluta vasikkaa viimeiseen vuoteen.

Pikkuvasikat kasvatettiin igluissa. Talvet ovat näillä leveysasteilla melko leutoja, mutta talvisin ensimmäisen kahden elinviikon aikana vasikoilla käytetään takkia. Ensimmäisen kuukauden aikana vasikoita juotetaan kolme kertaa vuorokaudessa 3,5 litralla juottorehua, viikoilla 4 – 6 kaksi kertaa ja lopulta viikoilla 6 – 8 enää kerran vuorokaudessa. Juottorehun valkuaispitoisuus pidetään aina samana, mutta talvella juotetaan rasvaisempaa rehua energian saannin takaamiseksi. Kasvutavoite on 60 päivässä 40 kilon painoiseksi. Lisäksi vasikoille juotetaan myös vettä ympäri vuoden – kesällä vettä on jatkuvasti saatavilla, talvisin kolme kertaa päivässä. Vasikoille on tarjolla myös pellettiä ja olkea, mutta ennen vieroitusta vasikoille aletaan tarjota myös vieroitetuille vasikoille syötettävää ”kuiva-apetta”, jossa on sekaisin olkisilppua ja kaupallista vasikkanappulaa. Vieroitetuille vasikoille oli ryhmäkarsinoineen oma vasikkalarakennus, jossa oli verhoseinät ja ylipaineilmanvaihto. Vasikoita ei siirretty ryhmäkarsinaan ennen kuin oli varmaa, että ne osasivat syödä kuiva-apetta.

Kuva 16

Muita mielenkiintoisia toimintatapoja tällä tilalla:

  •  Kaikille lehmille tehtiin rutiinisti ketoositesti viisi kertaa ensimmäisen 20 laktaatiopäivän aikana, positiiviet lehmät hoidettiin lypsyjen yhteydessä propyleeniglykolilla
  • Sorkkahoitaja vieraili tilalla joka kolmas viikko
  • Hiehoille käytettiin aina seksattua siementä
  • Nestemäinen urea- ja melassipohjainen valkuaislisä, jolle erillinen tankki ruokintapöydällä, josta lehmät nuolevat ainetta
  • Noin kolme viikkoa ennen poikimista umpilehmien appeeseen lisätään suojattua rasvaa

Royal Agricultural Winter Fair      

Tilavierailuiden jälkeen majoituimme loppuajaksi Torontoon ja vietimme muutaman päivän suurenssa Royal Agricultural Winter Fair -tapahtumassa. Winter Fair on varsin iso eläinnäyttelytilaisuus, jossa jalostuksesta innostuneet tilalliset ja kasvattajat esittelevät parasta eläinainestaan. Perinteisten tuotantoeläinten lisäksi näyttelyluokkia oli muun muassa hevosille, ankoille, kaneille ja marsuille.

Tunnustan, että hevoshulluna vietin ensimmäisen aamupäivän hevosnäyttelyiden puolella. Eläimet olivat upeita (etenkin isot työhevoset saivat ihon kananlihalle), mutta osa myös ikävän hermostuneita ja selvästi stressaantuneita. Mietin, että näyttelyt eivät ole eläimille mikään miellyttävä kokemus. Lopulta siirryin myös lehmien puolelle ja tulin siihen loppu tulokseen, että toiminta hevosten puolella vaikutti lähes normaalilta. Nautaihmiset ne hulluja on.

Lehmiä oli näytillä valtavat määrät. Etenkin holstein-luokat olivat isoja. Eläimille oli rakennettu olkikuivitetut parret isoon halliin, jossa yleisö sai kulkea vapaasti. Eläinten rauhoittaminen näyttelyssä oli kuulemma kiellettyä, mutta muuten lehmiä lääkittiin varsin avoimesti, todennäköisesti muun muassa kipulääkkeillä. Lypsy näyttelytiloissa tapahtui kerran vuorokaudessa ja lehmien utareet olivat todella pinkeät. Tilanteen on täytynyt aiheuttaa kipua lehmille, jotka ovat tottuneet lypssyn 2 – 3 kertaa vuorokaudessa.

Kuva 17        Kuva 18

Yleisen eläinten puunaamisen lisäksi etenkin utareen täyteisyyttä säädettiin ennen näyttelytilannetta hyvin tarkkaan. Utaretta tunnusteltiin ja maitoa laskettiin kanyylien avulla pois, jotta utare olisi juuri oikean tuntuinen ja näköinen. Tämän jälkeen vetimet puudutettiin, esimerkiksi erinäisillä teknisillä vempaimilla, ettei lehmä valuttaisi maitoa näyttelytilanteessa. Myös utareiden hierominen jääpaloilla verisuonten supistamiseksi oli yleinen käytäntö. Lehmien kävely täydellä utareella areenalla näyti vaivalloiselta. Pahoilla mielin lähdin etsimään marsuterapiaa (vaikka marsunäyttelyt ne järjetöntä toimintaa vasta onkin), jotta saisi endorfiinit pääkopassa edes hetkeksi kohdilleen.

Kuva 19

Näyttelyn jälkeen jäin pohtimaan, mikä merkitys tällaisilla tilaisuuksilla nykypäivänä eläinjalostukselle on? Itselleni maailmassa, jossa on käytössä genomitestaukset ja tilan eläimiä rakennearvostellaan suoraan tiloilla, ajatus siitä, että lehmiä raahataan näyttelyihin kilpailemaan, on suoraan keskiajalta. En etenkään näe sitä, miten tällainen toiminta hyödyttää tavallista maidontuottajaa. Jalostuseläinten hinnatkin pyörivät sellaisissa lukemissa, ettei tämä voi olla kuin rikkaiden harrastus. Onneksi Suomessa näyttelytoiminta taitaa olla pienimuotoisempaa.

Teksti ja kuvat: Lilli Frondelius Lukelta

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä