6
Kuva: Maarit Hyrkäs / Luke

Maidontuotannon olennaisin tuotantopanos on säilörehu. Hyvälaatuinen säilörehu on hyvän tuotannon perusta. Hyvän taloudellisen tuloksen puolestaan mahdollistaa edullisesti tuotettu, hyvälaatuinen säilörehu. Mutta paljonko säilörehun tuottaminen sitten saa maksaa?

Tuotteelle, jonka markkinat tilalta toiselle ovat hyvin vähäiset eikä hintoja tilastoida, täytyy määritellä hinta tuotantokustannuksen perusteella. Omaksi rehuksi tuotetun viljan tapauksessa tulisi menetellä samoin: harrastuksen vuoksi omaa viljakalustoa ei kannata ylläpitää, jos rehuviljaa on muuten saatavilla.

Sitten laskelmaa tekemään. Suorat muuttuvat kustannukset, kuten säilöntäaineet ja urakoitsijan laskuttamat kustannukset, tunnetaan viimeistään kirjanpidosta. Pinta-alaankin liittyvät kustannukset on mahdollista jotenkuten jäljittää alueen tilastoidun hintatason tai tilan maksaman vuokran perusteella. Säilörehun tekoon kuluvaa työaikaa voi haarukoida, jos siihen kiinnittää huomiota.

Miten määritellään konekustannus?

Laskelman hankalin - mutta samalla merkittävin kohta - on omien koneiden käytön kustannus. Maatalousalan koulutuksessa tuotantoekonomian kurssilla opetetaan, että kiinteitä konekustannuksia ovat vuotuinen arvon alenema eli poisto, sekä konepääomalle maksettava korkokustannus.

Poiston voi laskea kahdella tavalla: prosenttipoistona tai tasapoistona. Prosenttipoisto on helpompi laskea: etsitään uuden vastaavan koneen hinta ja vähennetään siitä vuosittain tietty prosenttiosuus. Uuden koneen hinta laskee ensimmäisenä vuonna eniten, toisena vuonna vähän vähemmän ja niin edelleen. Tämän vuoksi rehutkin ”halpenevat” ajan myötä, vaikka kalusto olisi muuttumaton. Tästä syystä prosenttipoiston logiikka hieman ontuu. Mitä jos koneen hankkii esimerkiksi rahoituksella ja maksaa sitä pois tasasuuruisissa erissä? Toisaalta ikääntyvissä koneissa kasvavat myös riskit ja mahdollisesti huollon kustannukset.

Se toinen tapa on tasapoisto, joka edellyttää koneen käyttöiän ja käyttöajan jälkeisen jäännösarvon arviointia. Tällöin koneen arvon alenema voidaan jakaa tasasuuruisiin eriin käyttöiän ajalle. Ongelmana on käyttöiän määrittely joka usein on arvailua: harvoin konetta hankittaessa tiedetään tarkkaa käyttöaikaa. Monilla tiloilla tehdään laadukasta rehua jopa 1990-luvun ajosilppureilla, joilla laskelmissa voi olla arvoa enää romuraudan verran, mutta käyttöarvoa voi olla ”koko rahan edestä”.

Korjuuriskit oikeisiin mittasuhteisiin

Oma lukunsa on ajallisuuskustannus, jolla tarkoitetaan käytännössä säilörehun tekemistä oikealla hetkellä, tai pikemminkin optimaalisesta poikkeamisen aiheuttamaa kustannusta. Korjuun viivästyminen tai konerikon takia sateeseen jäävät karhot alentavat sadon arvoa, mutta yleensä menetykset ovat korvattavissa väkirehuja säätämällä ilman katastrofia. Riskejä ei kannata yliarvioida, edes hankalan satovuoden 2017 jälkeen.

Yksityiskohtien haasteista huolimatta laskelmia kannattaa tehdä, jotta tietää edes suuntaa antavasti missä suuruusluokassa yksikkökustannukset liikkuvat. Kun suomalaisen maidon tuotantokustannusta vertaa ulkomaiseen, erottuvat erityisesti koneiden ja rakennusten kustannukset per maitolitra kilpailijamaita kalliimpina. Kumpaankaan ei oikein ole muuta lääkettä kuin investointivaiheen kustannuskuri. Laskelmilla ja ylipäätään ajatustasolla olisi hyvä olla selvillä omien koneiden omistamisen kustannuksista ja hyödyistä, verrattuna esimerkiksi yhteiskoneiden tai urakoinnin käytön kustannustasoon.

Blogin kirjoitti Olli Niskanen Lukelta

 Sari Kajava muokattu

Kuva: Sari Kajava, Luke

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä