6
Kuva: Maarit Hyrkäs / Luke

Maidontuotanto on jatkuvassa murroksessa niin meillä Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Kiristyneeseen hintakisaan pyritään etsimään uusia ratkaisuja. Modernia maidontuotannon kehittämistä on lähdetty testaamaan 14 EU-maan voimin EuroDairy-hankkeessa, jonka kantavana ideana on saattaa maidontuotannon osaajat yhteen yli valtiorajojen.

EuroDairyssa etsitään maidontuotannon parhaita käytäntöjä ja edistetään käytännönläheisten keksintöjen syntymistä ja leviämistä. Mukana on 120 eurooppalaista maitotilaa. Paras käytännön tietotaito yhdistetään nopeasti tieteen tuloksiin, mikä vaatii yhdessä tekemistä ja tiedonvaihtoa joka suuntaan. Aiheet liikkuvat maidontuotannon resurssitehokkuudesta tuottajien jaksamisen ja eläinten hyvinvoinnin kautta aina luonnon monimuotoisuuteen saakka.

Suomalainen maidontuotanto-osaaminen ja tekeminen pääsivät mukavasti EuroDairyn kelkkaan, kun tänä keväänä aloitettiin suomalaisen EuroMaito-verkoston rakentaminen. EuroMaidossa on mukana tutkimuksen, koulutuksen, neuvonnan ja eri yritysten asiantuntijoita sekä 12 pilottimaitotilaa Itä-Suomesta ja Kainuusta. EuroDairyn kanssa etsimme maidontuotannon parhaita käytäntöjä, pohdimme niiden jatkokehittämistä, yhdistämme käytännön tietoa ja tutkimustuloksia sekä viemme ja tuomme tietoa pureskeltavaksi verkostossa. Seuraava verkoston ruotimiskohde on kokoviljat ja palkokasvit lypsylehmien ruokinnassa – tästä lisää myöhemmin kesällä.

Hakusessa ovat siis maidontuotannon huippukäytännöt, mutta tietoa tuotetaan ja etsitään muillakin keinoin. Pilottitiloilla tehdään talouskartoitukset käyttäen Suomessa vielä tuntematonta European Dairy Farmers -formaattia. Näin pääsemme vertaamaan maidontuotannon vahvuuksia ja sudenkuoppia eri maissa. Teemme kesällä satokartoituksia pilottitiloilla, jolloin talouslukujen taakse saadaan mitattuja tuloksia nurmisadoista – luvassa varmasti mielenkiintoisia havaintoja.

Maatilan porttitaseet kertovat ravinteiden käytön tilakohtaisista eroista ja resurssitehokkuudesta. Lehmien hyvinvoinnin tasoa tarkastellaan Welfare Quality® -järjestelmän avulla. Luonnon monimuotoisuutta puolestaan kartoitetaan EuroDairyssa kehitetyllä työkalulla. EuroMaidossa paneudutaan siis kattavasti maitotilan eri osa-alueisiin.

Tässä blogissa kirjoitetaan EuroMaidon tekemisistä ja kuulumisista mahdollisimman ajantasaisesti. Tervetuloa mukaan! Seuraa meitä myös Facebookissa (www.facebook.com/euromaito/).

Sari - EuroMaito-hankkeen vetäjä

Ps. EuroDairyn omien nettisivujen kautta pääsee katsomaan mm. hyviä webinaareja monipuolisista aiheista. Käy kurkistamassa http://eurodairy.eu/ .

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä